Raskasta Joulua Hämeenlinna
Mutta tällainen vanhojen tuttujen laulujen raskaampi versiointi sitä vastoin voi tuntua hyvinkin tuoreelta. Hietala osuu todennäköisesti naulan kantaan - ainakin hämeenlinnalaissalin täyttänyt yleisö on hyvinkin heterogeenistä. Salissa todellakin myhäilee paljon keski-ikäisiä, Deep Purple en ja kumppaneiden jo 70-luvulla hurahtaneita perheenisiä, mutta yhtä lailla hurmioituneesta yleisöstä löytyy isolla porukalla paikalle saapuneita teini-ikäisiä sekä jo todellisen senioriosaston saavuttaneita Suomen kansalaisia. Yksi asia tuntuu yhdistäävän kaikkia: paikalle saapuneiden leveistä hymyistä päätellen Raskasta joulua tuntuu maistuvan - eikä ollenkaan raskaalta vaan pikemminkin mieltä ylentävältä ja keventävältä. Kuten Erkka Korhonen aikaisemmin illalla painottikin niin kiertueryhmä on tänä vuonna panostanut tähän "joulupakettiin" aivan erityisellä tavalla. Erittäin tuttujen ja vähän harvemmin kuultujen joululaulujen sovitustyössä on selvästi nähty runsaasti vaivaa, parituntisen iltaman dramaturgiaa (muun muassa biisijärjestystä ja välispiikkejä) on mietitty kerran jos toisenkin ja Nightwishin mukanakin maailmaa paljon kiertäneen Markku "Pommi" Aallon liekehtivän räjähtävä pyrokattaus antaa tapahtumalle kiitettävästi näyttävyyttä - jos sitä ei sitten ole tarjolla jo muutenkin.
Raskasta joulua 2019 hämeenlinna esiintyjät
Mroom hämeenlinna
© Lehtikuva / Emmi Korhonen Tarja Turunen Tarja Turunen ei pääse osallistumaan tänään Helsingin Hartwall Arenalla pidettävään Raskasta Joulua -konserttisarjan 15-vuotisjuhlakonserttiin. Syynä tähän on laulajattaren paha flunssa. Samalla Turunen joutui perumaan myös osallistumisensa eilen Kuusankoskella järjestettyyn Yhdessä jouluna -konserttiin. "Olen todella surullinen ja pahoillani etten ole laulukunnossa. Olen taistellut flunssaa vastaan viimeiseen saakka ja valitettavasti tässä on lopputulos. Konser ttini Kuusankoskella tänä iltana joudutaan perumaan enkä myöskään pysty osallistumaan Raskasta Joulua 15-vuotisjuhlakonserttiin Helsingissä huomenna", Turunen tiedottaa. "Harmittaa ihan älyttömästi. Toivottavasti ymmärrätte minun vaikean tilanteeni. " Tänään Hartwall Arenan lavalle astelevat kuitenkin Marko Hietala, Floor Jansen, Amaranthe-solisti Elize Ryd, JP Leppäluoto, Antti Railio, Antony Parviainen, Tuple Salmela, Ville Tuomi, Kimmo Blom sekä Ilja Jalkanen ja yhdysvaltalaisen Kamelot-yhtyeen nokkamies Tommy Karevik.
Toisaalta, eihän suuressa suosiossa ole lopulta kovinkaan paljon ihmettelemistä. Lavalla nähtävistä muusikoista löytyy taitoa yllin kyllin (esimerkiksi projektijohtaja Erkka Korhonen ja Tuomas Wäinölä ovat täysin suvereeneja kitaristeja ja showmiehiä, puhumattakaan Mirka "Leka" Rantasen tanakasta rumputyöskentelystä) ja laulupuolelta löytyy Aholan lisäksi Marko Hietalan, Ari Koivusen, Tony Kakon, Ilja Jalkasen, J-P Leppäluodon, Antony Parviaisen, Ville Tuomen, Antti Railion ja Tommi "Tuple" Salmelan kaltaisia kaikissa liemissä keitettyjä maestroja ja/tai kehäkettuja. Tarot in ja Nightwish in riveistä tuttu kultakurkku Hietala miettii suosion syitä seuraavasti: Astetta kovemman kaliiberin "tähtisädetikut". (c) Timo Isoaho - Kyllähän tässä on huomannut äärimmäisen selvästi, varsinkin tänä vuonna, että tällaisille hieman vaihtoehtoisille joulukonserteille löytyy todella paljon kysyntää. Vanhan koulun Led Zeppelin - ja Iron Maiden -fanit ovat tietenkin jo sen ikäisiä, ettei heille välttämättä maistu se perinteinen joululauluosasto.
- Raskasta joulua hämeenlinna
- Kaupunkiuutiset hämeenlinna
- Hämeenlinna
- Raskasta Joulua 2019 - Hämeenlinna 25.11.
- Goodman hämeenlinna
- Ssab hämeenlinna