Eevi Teittinen Blogi: Eevi Teittinen Jossittelee Eroon Päättynyttä Suhdettaan Uniikin Kanssa: ”Voisin Mennä Ensi Kuussa Naimisiin” - Viihde - Ilta-Sanomat
Hän söi terveellisesti – vaikkakin aivan liian vähän. Illalla kotiin palatessaan päivän aikana padotut tunteet tulivat vastaan. – Kun tulin treeneistä kotiin, ahmin yhdeltä istumalta hirveän määrän ruokaa ilman nälkää, ja siitä tuli kamala syyllisyys. Yritin vihjata tutuille, mutta kukaan ei oikein tajunnut. Se oli raskasta ja turhauttavaa. En ole ikinä ollut niin loppu kuin silloin. Paraneminen lähti käyntiin yksinkertaisesta muutoksesta. – Aloin syödä enemmän tavallista ruokaa. Toistelin itselleni, että se on hyväksyttävää. Syöt niin paljon kuin haluat, niin ei tarvitse kompensoida ahmimalla. Eevi tietää nyt, että jos kitkuttaa liian vähillä kaloreilla, kroppa ottaa kaiken lopulta takaisin. Myös fitnessin harrastaminen opetti hänelle, kuinka paljon oikeaa ruokaa pitää syödä. – Kun on käynyt syömisongelmat läpi, tietää tasan tarkkaan, miltä se tuntuu. Kuka tahansa voi kärsiä niistä, jos elämä ei ole balanssissa. Minäkin olin ihan perusjumppaaja. Siksi painotan niin paljon tasapainoa. Viimeistään fitness-kisadieetin jälkeen Eevi tajusi, että hänen on päästettävä irti epärealistisesta ihanteesta.
Eevi Teittinen – Wikipedia
Eevi Teittinen purkaa pettymystään Instagram-tilillään. Hän toteaa oppineensa, ettei kannata suututtaa tuomareita. Fitnesstähti Eevi Teittinen osallistui viime viikonloppuna Lahden Nordic Fitness Expo -tapahtumassa järjestettyyn bikini fitness -kilpailuun. Teittinen kisasi 160-senttisten sarjassa. Ennen kilpailua Teittinen iloitsi olevansa täysin valmis koitokseen. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. – Jokaisella on oma kutsumus ja minulla se on ollut aina urheilu. Mieluiten kilpaileminen. Olen tehnyt sitä aina eri lajien parissa. Olen tehnyt sitä yksin ja tiiminä. Kilpaileminen herättää minussa jotain sellaista, jota et voi saada mistään muualta, Teittinen kirjoitti blogissaan. Kilpailu ei kuitenkaan alkanut Teittisen osalta hyvin. Hän päivitti kisakuulumisensa Instagram-tililleen lauantaina Ben Weider Legacy Cupin eli kansainvälisen amatöörikilpailun jälkeen. – Toinen vertailu Ben Weiderissä ja paikan päässä finaalista. Pettynyt fiilis. Etuasento oli väärä. Mitä opin? Älä suututa tuomareita ja kysy kunkin kisan vaadittu asento, Teittinen harmittelee.
- Päivisin Eevi Teittinen söi terveellisesti, mutta kotona hänellä oli salaisuus: ”En ole koskaan ollut niin loppu kuin silloin” | Me Naiset
- Menkkamaiset kivut - raskaus? | Keskustelu | Anna
- Kaikki isäni hotellit – Jukossa 15.9.–29.11.2017 - YouTube
- Lahden linja autoasema 500
- Miska kesän lapsi
- Jalkahoitaja Tampere - Klinik.fi
- 7 vaihteinen takavanne
- Eevi teittisen blogi
Luonnonkosmetiikka blogi
Ex-pariskunta kihlautui näyttävästi kesken Uniikin Blockfest-keikan. Tuolloin Teittinen kertoi IS:lle kosinnan tulleen hänelle täytenä yllätyksenä. Eevi ja Uniikki, eli Dan Tolppanen, esittelivät kihlasormuksiaan heti näyttävän kosinnan jälkeen viime elokuussa Blockfest-festivaaleilla Tampereella. Kuva: Kalle Parkkinen – Kaikki tuntui hieman epätodelliselta. Tapahtui paljon. Valmistauduin myös ensimmäisiin Bikini Fitneksen SM-kisoihini. Puuhaa riitti ja ymmärrän vasta näin jälkikäteen kuinka kuormittavaa ja raskasta tuo aika minulle kokonaisuudessaan oli. Teittinen toteaa, että vaikka kaikki tuolloin tapahtuneet muutokset olivat positiivisia, kuormittivat ne silti mieltä ja kehoa. – Kisadieetti ei ole yksinäänkään helppoa ja kun kylkeen iskee tuon, sekä hullunmoisen remontoinnin ja yksityisyrittäjän arjen on suoranainen ihme kuinka pysyin järjissäni. – Väsymys kuitenkin seurasi ja MM-kisoista palattuani olin todella väsynyt. En ollut ajatellut asioiden ja oloni menevän näin. Olin odottanut palaavani energisenä ja täynnä tarmoa!