Koiran Koulutus Peruskäskyt
Opeta pennullesi mitä se saa ja mitä se ei saa tehdä. Esimerkiksi ruokakupille säntäily saattaa olla mielestäsi ärsyttävää, joten kiellä pentua höntyilemästä ennen kuin lasket kupin sen eteen tai kehu sitä silloin kun se käyttäytyy oikein ja odottaa kärsivällisesti, että annat sille luvan siirtyä ruokakupille. Yksinkertaisesti sanottuna kehu pentuasi hyvästä käytöksestä! Kontakti pentuun Pennun oman nimen opettamisesta on luonnollisesti hyöytä kommunikoitaessa pennun kanssa, sillä näin pentu oppii kiinnittämään huomiota sinuun silloin kuin sinä sitä vaadit. Nimen ei olisi hyvä toimia käskynä, vaan pikemmpinkin huomion herättäjänä. Kun sinulla on kontakti koiraasi, voit opettaa sille erilaisia käskyjä – tänne, istu, paikka, maahan, syö… Opetettavia käskyjä rittää. Muista, että koiranpennun koulutus vaatii kärsivällisyyttä, eikä pentusi opi kaikkea hetkessä. Joskus jotkut käskyt voivat unohtua, joten kertaaminen on tarpeen. Säännöllinen ja johdonmukainen harjoittelu auttaa pentua muistamaan käskyjä ja niiden merkityksiä.
Hammashoitajan koulutus
- Koulunkäyntiavustajan koulutus
- Hammashoitajan koulutus
- Moottorikelkan rekisteröinti kahdelle
- Jalkahoitaja koulutus
- Perustottelevaisuus kuntoon – Koiran hyvät käytöstavat | Koiranpentu.fi
Perustottelevaisuus positiivisella vahvistamisella Pennulle on mukava antaa tiettyjä vapauksia ja sen tuleekin saada olla leikkisä ja jopa aavistuksen villikin. Pentu ei saa kuitenkaan tehdä ihan mitä tahansa, vaan pennulle ja sen käyttäytymiselle asetetaan rajoja. Perustottelevaisuus lähtee ystävällisestä käyttäytymisestä oman lauman jäseniä ja lauman ulkopuolisia kohtaan sekä peruskäskyjen oppimisesta. Pentu ei saa tehdä aivan kaikkea ja siksi karvaisen kaverisi onkin tärkeä oppia sana: EI! "Ei" on kuitenkin vahva käsky ja sitä ei kannata viljellä liikaa. "Ei" menettää helposti merkityksensä jos sitä hoetaan aivan joka välissä. Monet koirankoulutuksen koulukunnat vannovatkin enemmän posiitiivsen, sallitun ja halutun käyttäymisen vahvistamisen nimeen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koiraa kehutaan kun se tekee asiat oikein sen sijaan, että sitä jatkuvasti torutaan kielleyistä asioista. Perustottelevaisuu edellyttää, että pennulle opetetaan sallitun ja kielletyn toiminnan rajat.