Helsingin Kaupunginteatteri Pieni Merenneito - Pieni Merenneito Helsingin Kaupunginteatterissa – Lue Arvio! - Kotiliesi.Fi
Pieni merenneito ei ole tästä poikkeus. Mutta kuten ohjaaja Samuel Harjanne totesi tv-uutisissa ensi-illan alla, Pienessä merenneidossa on myös sellaista pohdintaa, joka sopii erityisen hyvin tähän aikaan. Ariel ei tunne olevansa kotonaan omassa kehossaan tai siinä maailmassa, mihin hän on syntynyt. Isän on vaikea hyväksyä tyttärensä kaihoa johonkin muuhun kuin siihen totuttuun. Lopulta tosirakkaus kuitenkin kaataa kaikki esteet ja Ariel saa muuttua sellaiseksi kuin haluaa. Lue myös: Transsukupuolista oma keho voi ahdistaa – miehiksi sukupuoltaan korjaavat Nooa ja Mesi kertovat tarinansa, jotta ymmärrys lisääntyisi Pieni merenneito -suurmusikaali on alun perin Disneyn tuotantoa. Nyt se nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Raikas viesti, jota voi jäädä pohtimaan, kun on ensin saanut pyyhittyä kaiken esityksen tarjoaman kimalluksen päältään. Pieni merenneito Helsingin Kaupunginteatterissa syksyllä 2019, ensi-ilta 29. 8. 2019.
Helsinki kaupunginteatteri pieni merenneito
Videotekniikan avulla kuvat muuntuvat ja sulautuvat toisiinsa ja mereen syntyy monien värien ja muotojen hienoja yhdistelmiä. Katsomossa voi vain ihmetellä, miten notkeasti merenneito uiskentelee, kohoaa ylöspäin näyttämöllä ja tekee kieppejä, mutta hetken päästä hän jo lepääkin kivellä. Komiikka läpäisee esityksen. Se tuntuu repliikeissä ja puhetyylissä, jolla meren kansa kommunikoi. Se elää monissa kohtauksissa, joissa kohelletaan pää kolmantena jalkana. Yksi hauskimmasta kohtauksista on toisen näytöksen alussa. Merenneito Ariel on päässyt prinssin linnaan mykkänä ilman kieltä. Kokit ja keittiöhenkilökunta sähläävät tarjoilun kanssa mykkäelokuvan tyyliin. Herkulliset ateriatkin muuntuvat tai katoavat taivaan tuuliin. Esityksessä on paljon rytmikkäitä tansseja ja näyttäviä pukuja. Pieni merenneitokin oppii lopulta tanssimaan pölkkyjaloillaan, jotka hän sai myytyään noidalle äänensä. Tuukka Leppänen, Sonja Pajunoja, Martti Manninen ja Valo Eklund. Nuoret näyttelijät Sonja Pajunoja ja Martti Manninen esittävät merenneito Arielin ja prinssin roolit.
- Arvostelu: Pieni merenneito -näytelmä | ensi-ilta, Helsingin kaupunginteatteri | Kulttuuritoimitus
- Pieni merenneito | Tapahtuma | Helsingin kaupunki
- Helsinki kaupunginteatteri pieni merenneito
- Lennot helsinki milano
- Helsingin kaupunginteatteri pieni merenneito
- Vanhan tavaran kauppa - MoonTV
Pieni Merenneito -esitys peruutettiin kevään osalta koronavirustilanteen johdosta kaupunginkonsernin määräyksestä 12. 3. alkaen. HKT tiedottaa lipun ostaneita. Kaupunginteatterin suuri näyttämö muuttuu vedenalaiseksi taikamaailmaksi, kun lumoava Disney-suurmusikaali Pieni merenneito saapuu Helsinkiin. Nuori merenneito Ariel haluaa jättää merellisen kuningaskunnan ja elää ihmisten maailmassa. Ariel rakastuu prinssiin ja tekee merinoidan kanssa sopimuksen voidakseen elää rakastettunsa kanssa. Pieni merenneito on kiehtovan ihana, ajaton rakkaustarina, jonka maagisen kaunis musiikki on hurmannut musikaaliyleisöt ympäri maailman ja ui nyt vihdoin katsojien sydämiin myös Helsingissä. Ohjaajana Samuel Harjanne, mies Kinky Boots -menestysmusikaalin takaa. Musiikki Alan Menken, laulujen sanat Howard Ashman & Glenn Slater sekä käsikirjoitus Doug Wright. Perustuu H. C. Andersenin satuun ja Disney-elokuvaan (tuottajat Howard Ashman ja John Musker, käsikirjoitus ja ohjaus John Musker ja Ron Clements) Alkuperäinen tuotanto Disney Theatrical Productions
Tilaa uutiskirje Tilaa, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.