Punktio Munasolujen Määrä – Keskustelu - Munasolujen Keräyksestä? | Aihe Vapaa | Vauva
- Lapsiveden määrä
- Munasolujen, siittiöiden, sukusolukudoksen ja alkioiden pakastaminen - Nova Vita Kliinik
Sinusta munasolujen lahjoittajaksi? Lääkäri Marika Mikola - YouTube
Lapsiveden määrä
Hatunnosto sulle ap! toivon sinulle kaikkea hyvää. ja kivutonta punktiota. t:5 Minulla on munarakkuloita tullut aina vain viitisentoista kun vasempaan munasarjaan on kehittynyt vain yksi rakkula ja oikealle puolelle sitten se päälle 10. Olen yleensä saanut sairaslomaa punktiopäivän ja seuraavan mutta en ole koskaan sairaslomaa käyttänyt. Olen voinut tehdä ko. päivät etätöitä ja olen ollut ihan työkuntoinen. Punktiossa on mennyt aamupäivä. Olen sitten vaan tehnyt iltapäivästä pitempään töitä. Tsemppiä keräykseen, toisille se on tosi kivulias ja toisille ei satu juuri yhtään. Minulla takana 9 IVF-hoitoa ja palkintona yksi lapsi, aarteista suurin:). Minulla punktio sattui tosi paljon, mutta sen vaan jotenkin kesti.... ;) Lainaus: Rääkki oli elimistölle, mutta sitä tekee mitä vaan että saa sen nyytin hoidoista tuli myös 5 keskenmenoa sekä lisäksi pakastussiirtoja tehtiin reilusti yli kymmenen, en muista enää. Onneksi aloitettiin nuorena:DD kun tämä kesti ja kesti... Tosin sitten myös yksi haudattu lapsenalku ja kaksi alkuraskauden keskenmenoa.
Meillä a) noin 15 munarakkulaa, joista 6 munista b) neljä hedelmöittyi c) tämä selviää huomenna, jännittää... meillä a) 42 munarakkulaa, joista saatiin 30 munista b) perinteisellä IVF:llä 15:tä ei yksikään hedelmöittynyt, ICSI:llä 13/15 c) kaksi siirrettiin, joista yksi kiinnittyi ja tuhisee nyt tuolla huoneessaan, 8 meni pakkaseen, vielä ei oo tietoa miten tulevat kestämään sulatusta. Tsemppiä piinailijoille! Meillä eka IVF juuri viime viikolla. a) 29rakkulaa, joista 25 munasolua b) vajaa 20 hedelmöittyi c) yksi siirrettiin ja pakkaseen saatiin 12kpl Tulosta vielä odotellaan, veritesti ensi tiistaina... Jännittää kyllä pikkasen... -Auris- Tilaa Annan uutiskirje! Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.
Meillä laatu oli hyvää, ainakin luulisin, kun 30 munasolusta 25 oli kypsää ja niistä sitten 18 hedelmöit-tyi:) Nyt pakkasessa sitten 16 TOP-alkiota ja toivon, mukaan näistä nyt joku kiinnittyisi ja kasvaisi meille vauvaksi asti. käytössä mulla, lyhyt kaava, ja munasoluja tullut aina tosi paljon, laadultaan huonoja ja iso kato on aina käynyt. Tosin tuohon vaikuttaa mun pco-tyyppiset munasarjat. Mutta olen minäkin kuullut, että pitkä kaava tuottaisi parempilaatuisia munasoluja. Tietenkin kaikki vaíkuttaa kaikkeen, eikä yleispätevää totuutta tässäkään ole. Meilläkin oli lyhyt kaava ja mulla PCO tyyppiset munasarjat mutta kuitenkin laatu oli hyvää. PCO tyyppiset yleensä munii paljon kuten mun kohdalla ainakin piti paikkaansa mutta jokainen on yksilö eikä sitä osaa sanoa mitä tapahtuu Siitä olen iloinen että, saatiin kunnon määrä ja laadullisesti hyviä sen kauhu kokemuksen(punktion) jälkeen*huokaus*Olin sairaalassa hyperin takia tiputuksessa kun niitä folleja oli vähän liikaa. Uudestaan samaan?
Munasolujen, siittiöiden, sukusolukudoksen ja alkioiden pakastaminen - Nova Vita Kliinik
Mutta silti se oli kannattavaa se "rääkki". Onneksi itselläni punktiot olivat erittäin helppoja ja kivuttomia. Hormonaalista ehkäisyä en kyllä koskaan enää käytä vaikka toista lasta emme toivokaan. Toivon siis kivutonta punktiota, vaikka kipuunkin olen kyllä varautunut. Täytenee keräyspäivälle hankkia saattaja ja lapsille lapsenvahti, jos mies sattuu olemaan töissä. Olen itsekin läpikäynyt pari hormonihoitoa inseminaatiota varten, joten pientä esimakua pistämisestä olen onneksi jo saanut. Munasolujen määrä onkin sitten täysin eri luokkaa, kun itsellä kasvateltiin vain 2-3 kappaletta. Kerran se on kai kokeiltava, ennenkuin tietää mitä tulee, mutta jos kamalan kivuliasta on saattaa jäädä luovutukset tähän yhteen kertaa:( Jos taas helpolla menee, voisin harkita luovutukseen ryhtymistä uudelleenkin. Ihana lukea, että te jotka olette läpikäyneet ne monet hoidot ja punktiot olette saaneet sen oman pienokaisen:) ap Nostan hattua, ja korkealle. Olkoon tiesi luovuttajana mahdollisimman kivuton ja vaivaton.
- Munasolujen lahjoittajien määrä kasvussa | Yle Uutiset | yle.fi
- Kaksosraskauden oireet – Nämä merkit ennakoivat, että odotat kaksosia
- LukanLusikassa ruokablogi: Jyväskylä: Kahvila Muisto: Lounas
- Volvo truck huolto jyväskylä
- Sinusta munasolujen lahjoittajaksi? Lääkäri Marika Mikola - YouTube
Huomenna keruu ja näillä näkymin 3-(5) mahdollista saada kerättyä - jos siis sisältävän munasolun. Lääkäri sanoi, että tänä päivänä seminaareissa puhutaan, että 3-5 munasolun saalis usein laadukkaampaa kuin useamman, joten toki ripustauden tähän oljenkorteen. Mutta hienoa kuulla - toivo elää! a) montako munarakkulaa ja niistä saatua solua on saatu punktion yhteydessä b) moniko on hedelmöittynyt ja c) montako on selvinnyt siirtoon ja/tai pakkaseen? a) 13 b) 10 hed., 9 jak. c) 2 keskinkertaista siirtoon, lopuista 7 jatkoviljellystä ei mitään pakkaseen. Nega. a) 12 b) 7 hed., 6 jak. c) 2 top-luokkaista siirtoon, 2 hyvää pakkaseen. Loput 2 jatkoviljeltyä roskiin. Nega. Pas tulossa, jos kumpikaan selviää kohtuun saakka. On se masentavaa että noista solu/alkiomääristä ei ole kummempia saaliita lopulta jääny, kun lukee että monilla menee yli 10nkin pakkaseen 1. a. 6 rakkulaa, 1 munasolu b. ainokaisen rakenne rikkoontui, ei siirtoa 2. a. 3 rakkulaa, 0 munasolua. siirtoa, ei pakastusta. a)16 munarakkulaa, joista 2 epäkypsää (suurikokoisia, joten luulisi, että hedelmöittyvät helposti) b)9 hedelmöittyi c)1 tuoresiirtoon ja 2 pakkaseen (eivät selviytyneet, kun punktio perjantaina, viikonlopun yli maanantain siirtoon, niin heikkoja yksilöitä kai) Eihän tuo sulla ollut laiha saldo, huom.
Ja seitsemän sisarusta odottaapi omaa vuoroaan. Tulipas aika pitkä teksti, mutta jospa joku jaksoi lukea! Hessunen a) seurantaultrassa 42 follia b) munasoluja oli 30 c) munasoluista 18 hedelmöittyi ja jakautui joten pakkaseen meni tuoresiirron jälkeen 17 Hienostihan meillä noita oli mutta punktio oli niin kivulias että toista kertaa siihen en lähde joten toivotaan että, näistä pakkaspojista/tytöistä joku tulee meille vauvaksi saakka. Tuoresiirrosta nega sekä PAS I nega, nyt PAS II viikolla 39 Jatkoa tähän kysymykseen, jos joku vielä vaivautuis vastaamaan... Kiinnostaisi kuulla teiltä, jotka olette munineet noin valtavia määriä, että MITÄ LÄÄKETTÄ OLETTE KÄYTTÄNEET? Puregonia vai Gonal-F:ää vai jotain muuta? Vertailevaa tutkimusta voisi tästä tehdä, nimittäin aika moni on sanonut, että Puregonilla paljon ja " huonompi" laatuisia (hävikkiä siis aika paljon) ja Gonalilla vähemmän ja " parempi" laatuisia... Mitenkäs teillä on ollut laadun kanssa suhteessa määrään ja lääkkeeseen? kyselee Hektikko Meillä oli käytössä Puregon ekoina päivinä 175iu ja sitten laski ensin 150iu ja lopussa pari päivää 100iu eli mä reagoin tosi nopeasti ja pienellä määrällä lääkkeelle.
kaikki hedelmöittyivät, meillä suurin osa jäi hedelmöittymättä. Mua kiinnostaa, missä klinikoilla tehdään tollasii hypereitä?, kun normaalisti ei munarakkuloita ole yli 25:tä. Tiesitko, että hyperissä vaara munasarjan repeämiseen, jonka jälkeen on turha odottaa raskautta. Mua kiinnostaa, missä klinikoilla tehdään tollasii hypereitä? Tiesitkö, että hyper voi aiheuttaa munasarjan repeämisen, jonka jälkeen on turha odottaa raskautta? Tuskin missään tahallaan liikaa stimuloidaan, mutta esim. PCO-sarjoilla hienosäätön on vaikeaa. Eikä suurikaan määrä automaattisesti laukaise hyperiä, ja toisaalta hyperi voi jonkun kohdalla tulla pienemmälläkin munasolumäärällä. a. En osaa sanoa, kuinka monta munarakkulaa alunperin oli. Ne olivat hyvin erikokoisia kaikki. b. 6 kunnollista munasolua saatiin lopulta kerättyä. c. 2 hedelmöittyi ja 1 kelpasi siirrettäväksi (tuore). Tämä yksi ainoa sitten tuotti positiivisen tuloksen ekasta icsi-hoidosta! Millään en sitä meinannut uskoa, mutta näinkin voi näköjään käydä.