Kim Väisänen Tulot
Riitta Väisäsen tulot eivät tuo helpotusta ex-kauneuskuningattaren talousvaikeuksiin. Ex-kauneuskuningatar ja juontaja Riitta Väisänen on ollut viime aikoina otsikoissa talousvaikeuksistaan ja terveysongelmistaan. Lue lisää: Näin Riitta Väisäsen talous romahti – joutui laittamaan talonsa myyntiin, terveys uhkaa pettää, kärsii tiukasta työtilanteesta.. Väisäsen vuoden 2017 verotiedoista selviää, ettei ex-missillä ollut vuonna yhtään verotettavia ansiotuloja. Pääomatuloja hänellä oli 75 senttiä. Väisäsellä on parhaillaan yli 340 000 euron ulosottovelat. Asia selviää 20. syyskuuta annetuista ulosottotiedoista. Riita Väisänen on kamppaillut talousvaikeuksien kanssa. Kuva: Viena Kytöjoki Väisäsellä on rekisterissä kahdelta viime vuodelta kaikkiaan 13 merkintää, mutta osa niistä on merkattu maksetuiksi. Tällainen on esimerkiksi 1. 3. 2018 vireille tullut 214, 55 euron maksamaton jäännösvero. Syyskuussa Väisänen oli maksanut velkaan pois yhteensä hieman yli 10 000 euron arvosta. Näin ollen maksettavaa on yhä noin 341 000 euron edestä.
Kim väisänen vero
- Kim väisänen tuloy
- Kim Väisänen tuplannut tulonsa kolmessa vuodessa
- Uudellamaalla eniten tienasi Kim Väisänen – myi tietokoneita puhdistavan yrityksensä - Talous | HS.fi
- Veken Kaluste Oy - Liikevaihtoluokka | Yritystele.fi
Jethro rostedt tulot
– Minulla on menossa lähitulevaisuudessa lonkka vaihtoon ja syksyllä pitäisi molemmat polvet vaihtaa. Väisänen ei ole vieläkään päässyt toimenpiteisiin kärsimänsä ihosairauden vuoksi. Väisäsen vaivana on kutiava ihosairaus punajäkälä, jonka vuoksi leikkausta ei voida suorittaa, jollei iho ole täysin kunnossa. Tv-juontajan arkea piinaavat myös raivoisat migreenit.
Väisäsen mukaan silloin yrityksen myynnistä tuleva kertakorvaus voi olla elämäntyöstä pieni palkka, vaikka rahantahkoajien listalla pääseekin. – Kannattaa pitää mielessä se, että yrittäjä, joka luopuu yrityksestään, luopuu siitä arvonlisästä ja siitä elämäntyöstä, mitä hän on saattanut tehdä 20, 30, 40 vuotta. Voi olla, että tämä yrittäjä on yrittäjäuransa elänyt suomalaisten keskipalkkaa pienemmällä palkalla. Kim Väisänen nousi julkisuuteen vuonna 2014. Tuolloin Väisänen ja hänen kaksi yhtiökumppaniaan myivät Iso-Britanniaan tiedonhävitysyhtiö Blanccon. Kaupan arvo oli 60 miljoonaa euroa. Väisänen oli sinä vuonna Suomen kuudenneksi suurituloisin reilun 15 miljoonan euron pääomatuloilla. Ketkä tienasivat eniten? Kenen tulot romahtivat? Kuka sai megamätkyt? Seuraa suurta veropäivää torstaina aamusta alkaen MTVuutiset-verkkosivulla. Veroja käsittelevä suora erikoislähetys alkaa kello 7. 45.