Pitkät Villasukat Miehelle &Middot; Pitkät Villasukat Michelle
- Pitkät villasukat miehelle
- Pitkät villasukat michelle rodriguez
- Kirjoneulesukat miehelle tai naiselle - Kotiliesi.fi
Aloita sitten kuviot ruutupiirroksen I mukaan siten, että toistat 12 s:n mallikertaa 5-6 kertaa. Kun olet neulonut piirroksesta 31 krs, neulo krs:n alussa 30-36 s apulangalla kantapäätä varten. Siirrä s:t puikon oikeaan päähän ja neulo s:t uudelleen työn langoilla kirjoneuleena ja jatka kaikilla s:illa kirjoneuletta eli toista piirroksen 20. -31. krs:ia. Kun olet neulonut kantapään jälkeen 16-18 cm, aloita kärkikavennukset. Eli tee I sekä III puikon alussa ylivetokavennus (= nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s kuviovärillä (tai miehen sukassa pohjavärillä) ja vedä nostettu s neulotun yli) ja neulo II sekä IV puikon lopussa 2 s oikein kuviovärillä (tai miehen sukassa pohjavärillä) yhteen sekä neulo pohjavärillä (tai kuviovärillä) 1 o. HUOM: neulo kavennusten välissä kirjoneuletta ruutupiirroksen II mukaan. Toista kavennukset joka krs kunnes kavennusten väleissä on 1 s jäljellä. *Nosta sitten 1 s neulomatta, neulo 2 o yhteen ja vedä nostettu s kavennuksen yli, neulo 1 o*, toista *-*. Katkaise langat, vedä s:iden läpi, kiristä ja päätä hyvin.
Pitkät villasukat miehelle
Neulo pehmeään pakettiin herkulliset villasukat miehelle ja naiselle. Mirjami- ja Tapio-villasukkien helppo, norjalaistyylinen kantapää tehdään samoin kuin sukkien kärjet: kolmiomuoto kavennetaan ylivetämis- ja yhteenneulomiskavennuksilla. Malli: Hanna Tamminen Toteutus: Helena Haapanen ja Hanna Tamminen. Sileä neule suljettuna neuleena: Neulo kaikki krs:t oikein. Tee kuviot kirjoneuleena ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan. Ohjeessa on aina ensin naisen s-luvut ja sitten miehen s-luvut jos ne eroavat edellisestä. Tarvikkeet: Linie 7 Supersocke 6-fach – lankaa (75% villaa, 25% polyamidia, 150 g = 375 m) pohjaväriksi naisen sukkiin luonnonvalkoista (23) 100 g ja miehen sukkiin mustaa (10) 100 g. Lisäksi kuvioväriksi Linie 7 Supersocke 6-fach wintercolor -lankaa (75% villaa, 25% polyamidia, 150 g = 375 m) (1363) naisten sukkiin 50 g ja miesten sukkiin 100 g. Puikot: Sukkapuikot nro 2, 5-3 tai käsialan mukaan. Tiheys: 30 s sileää neuletta kirjoneuleena = 10 cm. Luo pohjavärillä 60-72 s, jaa s:t sukkapuikoille ja neulo suljettuna neuleena ensin 6 krs sileää neuletta.
Osta langat ja tarvikkeet Valitse koko ja klikkaa kuvaketta vaihtaaksesi väriä.
Neulo sitten kirjoneuleraita eli I ruutupiirroksen krs:t 9–14. Neulo vielä harmaalla 2 krs sileää neuletta ja kavenna koossa 42 ensimmäisen krs:n aikana jokaisella puikolla 1 s. Neulo sädekavennukset harmaalla langalla seuraavasti: neulo jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2 s oikein yhteen = 32(40)40 s. Neulo 3(4)4 välikerrosta ja toista kavennukset jokaisen puikon keskellä ja lopussa = 24(32)32 s. Neulo 2(3)3 välikerrosta ja toista kavennukset = 16(24)24 s. Jokaisen kavennuskerroksen välistä vähenee aina yksi välikerros. Jatka kavennuksia tähän tapaan, kunnes työssä on jäljellä 8 s. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi, kiristä ja päättele hyvin. Neulo toinen sukka samoin. Viimeistely Höyrytä sukat kevyesti ja kirjo vielä ristipistoin turkoosilla langalla kuvio sileän harmaan raidan päälle II ruutupiirroksen mukaan.
Pitkät villasukat michelle rodriguez
- Pitkät villasukat michelle trachtenberg
- Pitkät villasukat michelle gellar
- Pitkävartiset sukat miehelle
- Helsinki outlet myymälät
- Black friday tarjoukset 2019 price
- Juhannus 2019 tapahtumat ford
- Kuuskaistan Palvelut Oy – Kuuskaista
- Suloista sekametelisoppaa: Pitkät saapassukat miehelle
- Pitkävartiset villasukat Novita 7 Veljestä | Novita knits | Pitkät sukat, Sukka, Sukat
Kirjoneulesukat miehelle tai naiselle - Kotiliesi.fi
Suosittelen kokeilemaan. Nyt täytyy lähteä leipomaan. Meidän perheen nuorimmainen täytti eilen 14 v. sunnuntaina kahvitellaan synttäreitä. On se äidin vaan vaikea tajuta, että miten nuo vuodet menevät niin nopsaan.... Iloista viikonloppua!
Vaikka kuinka yritin urakoida sukkia joululahjoiksi, kaikkia en saanut valmiiksi. Osan lahjoista toimitan siis näin joulun jälkeen. Veljeni esitti aikoinaan toivomuksen pitkistä villasukista, sellaisista mitkä ylettyisivät reilusti polven tienoille tai saappaan varren yli. Yhdet tein hänelle jo aiemmin, mutta niihin en ollut ollenkaan tyytyväinen. Joten päätin kokeilla uudelleen, ja näistä tulikin oikein kivat. Saa nähdä mitä velipoika tykkää tuosta kirjoneuleesta (onko kuviot "liikaa"), mutta kokeillaan. Tehty: 26. -28. 1. 2014 Malli: Perinteisiä helppoja kirjoneulemalleja, omalla tyylillä, vahvistettu raskalainen kantapää Lanka: Novita 7-veljestä harmaa (048) sekä luonnonvalkoinen (010) Puikot: 3, 5 ja 3, 75 Koko: 42-44 Lankaa kului: 201 g Vinkki: Tein excel-taulukon mistä löytyy n. 25 erilaista helppoa kirjoneulemallia, tulostin ne (mahtuivat yhdelle A4-arkille) ja nyt on tosi näppärää tehdä erilaisia versioita kirjoneulesukkiin, kun mallikuvioita on runsaasti näkyvillä, eikä niitä tarvitse kaivaa mistään erikseen.
Jatka näin kunnes kaikki sivusilmukat on kavennettu. Poimi sitten kantalapun molemmilta sivuilta 12-13-13 s. Jaa vielä kantapohjan 9-9-11 s näille 2:lle puikolle. Jatka sileää neuletta ja kavenna samalla puikon II lopussa 2 o yht. ja puikon I alussa 2 s takareunoistaan o yht. Jatka kavennuksia joka 3. krs kunnes puikoilla on 44-48-52 s. Kun terän pituus on 19-20-21 cm, aloita kärjen sädekavennus: Kavenna jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2 o yht. Neulo kavennuskrs:sten väliin aina yhtä monta krs:sta kuin on silmukoita kavennusten välissä. Vedä lanka viimeisten 8 s:n läpi ja päättele langat. Lanka- ja ohjetiedustelut: Kauhavan Kangas-Aitta 06 434 5500 Lisää neuleohjeita: Villasukat lapselle tai aikuiselle Kirjoneulesukat miehelle tai naiselle Vauvan villasukat Palmikkosukat naiselle Pitkät villasukat naiselle Kuvat: Mirva Kakko